Yksi kauden avaus, kiitos.

Majorkomitean pojat ovat saaneet kauden käyntiin varsinaisen mallikkaasti tänä vuonna ja valtaosa jäsenistä onkin käynyt jo kentällä toteamassa, että on se vaikeeta hommaa. Yleensä on sentään kunniakkaasti voinut haaveilla niistä unelmarundeista Toukokuulle asti. Not this year.

 Allekirjoittanutkin siis pääsi tänään vihdoin vauhtiin toden teolla ja kävinkin korkkaamassa kauden maineikkaalla Kankaisten Golf -klubilla. Ja pakkohan se oli todeta, että ei ole kovin helpoksi tehty. Okei, pakko myöntää, että ei nyt mikään täysin katastrofaalinen rundi ollut kuitenkaan, ottaen huomioon pitkän tauon kentiltä sekä melko minimaalisen rangevierailun. Mutta kuitenkin, paska on aina paska.

Siihen, että kierros ei händäriin taipunut, löysin muutamia perustavanlaatuisia syitä.
1. Välineet, varsinkin kolokenkien puute (hävitin omani pienessä laitamyötäisessä viime syksynä)
2. Sää, olisi saanut olla muutaman asteen lämpimämpi
3. Hidas ryhmä edessä, hetkittäinen hyvä vire katosi tiiboksilla odotteluun
4. Jalka oli hieman kipeä.
5. Liian pitkät draivit. Puhki mentiin ainakin väylillä 6 ja... no okei, ei muilla, mutta hitto, että ärsytti.
6. Tauko-oluen sijaan kahvia.
7. Range ei ollut käytössä
8. Greenit, liian liukkaat
9. Tuuli, ajoittain puuskainen
10. Kuiva kenttä

Tuollaisen kymmenen kohdan itseanalysoinnin rakentelin kierroksen jälkeen ja kunhan asiat saadaan korjattua, niin eiköhän tulosta ala syntymään. Joka tapauksessa kausi auki, mikäs sen mukavampaa. Eiköhän mennä eteenpäin.

Kolme kovaa: Kausi korkattu, Löynti on edelleen pitkä, Ei satanut


-Kaj J. Choi

Anger Management

K-15: Seuraava teksti sisältää avautumista, nuoret ja herkät golffarit älkää jatkako lukemista.

Parhaita ovat ne hetket, kun pallo lähtee ohjuksen tavoin ilmaa halkoen päätyen lyhyelle ruoholle. Asettelet mailan bägiin ja lähdet ylpeänä kävelemään kohti palloasi miettien kuinkahan monta sataa metriä lyönnillä oli mittaa. Seuraavalla lyönnillä lipulle. Vai pitäisikö ehkä ottaa pieni välilyönti, pelata varman päälle. No ei helvetissä, kyllä pitkä rauta lentää. Asetut pallolle, keskityt.. *Soketti* Voi VIT... Fooooooooore! ... Ja mailan paiskaus bägin sisään. SAATANA!!

Siinä vaiheessa, kun sama on toistunut jo useita kertoja päivän aikana, niin hetkessä unohtuu kaikki onnistumiset ja vituttaa. Vituttaa niin paljon, että tekee mieli katkoa mailoja, hakata maata, joskus jopa kieriä maassa ja itkeä. Kaksi ensimmäistä olen tehnyt, kolmannen tulette vielä joskus näkemään. Juuri epäonnistuneen golffarin pääkopan sisällä on herkkää kuivaa ruutia ja pelikaverin kommentit ja eleet (vaikka olisivatkin viattomia.. "Plumps! Taitaa olla vesiesteessä?") aiheuttavat pieniä räjähdyksiä aivoissa, jotka sitten lopulta purkautuvat raivona ulos. Voi K*RPÄ!!

Jos samaan lähtöön hyppää mukaan tuntematon sutija, on mielenkiintoista seurata missä vaiheessa tapahtuu ensimmäinen aito purkaus. Alussa esittäydytään, pistetään palloa liikkeelle ja pelataan väyliä eteenpäin. Muutamat lyönnit saattavat painua metsän sisään tai huonoille tonteille, mutta ne niellään ja käyttäydytään vielä rauhalliseen tapaan. Jossain vaiheessa kuitenkin juuri hetki sitten niin hyvähermoiselta vaikuttanut kaveri räjähtää vesiesteen reunalla PERKELE!.

Monella pelaajalla nimenomaan se hermojen kurissa pitäminen voisi tuoda sen kaivatun seuraavan kehitysaskeleen. Kiukuttelu sekoittaa pelin varmasti. Jos ryssit, niin sitten ryssit. Droppaa varapallo, keskity, hengitä, lyö rauhallisesti ja pelasta bogi. Olispa se niin helppoa.

Itselläni fiilikset menevät suunnilleen seuraavaa reittiä melkein joka kerta:
Innostus: kohta pääsee pelaamaan golffia, tänään elämäni paras kierros, je! 
Takaisin maanpinnalle: Eih.. avaus bunkkerissa, birdien voi unohtaa, toivottavasti tulee par.
Harmitus: Joo, surkea lyönti bunkkerista, huono chippi ja pari puttia, pitäis varmaan treenaa tota lähipelii..
Epätoivo: Mikä tässä ny on, rangella lähti ihan törkeen hyviä lyöntejä?!
Vitutus: SAATANA, tästä tuu hevonvittua, joojoo älä huutele siellä, mä osaan kyllä droppaa!
Synkkä tuska: Haluun kotiin, lopetan golffin, haluun kaljan.
Hyväksyminen (viim. taukokaljan jälkeen): Nooh, onks tää nyt niin vakavaa, pelataan vaan, score menetetty.

Ja loppuun pari paria ja iloinen mieli.

Mitä tästä voisi oppia? Ainakin sen, että mailojen katkominen tulee kalliiksi ja kalja auttaa kaikkeen. Suurien tunteiden laji.

Iloisia loppukesän kierroksia toivottaa,

Porojahdin Jykä

Mailat myyntiin

Moro!

Voi vit**. Eilisen rundin jälkeen päätin nyt laittaa rakkaat mailani myyntiin ja ostaa niillä rahoilla tribaalihuppareita ja siirtyä kauas golfkentiltä. Hakusessa on myös Toyota Supra, koska äitin Peugeotilla ei pilluralli vaan onnistu. 81-krapulasta johtuen tulostaso painui eilisellä iltarundilla ihan holtittomaksi, joten eiköhän tämä laji ollut tässä. Masentaa. Syytän tulostason romahtamisesta neljän päivän Ilosaari Rockia ja viikon taukoa kolottamisesta. Mailat tuntuivat vierailta kuin naapurin lukot baari-illan jälkeen. Ei vaan voi käsittää miten niinkin lihasmuistiin työstetty liike voi tuntua kaukaiselta. Kroppa muodosti koko rundin ajan S-kirjaimen muotoisen fysiikan, jolloin tämä kaveri päättää aina astua esiin dramaattisin lopputuloksin:

Mailat ovat palvelleet mua silti mainiosti ja niihin on palanut pieni omaisuus, näistä saatte varmasti koko rahan edestä päänvaivaa tuleville kierroksille. Myynnissä myös pelioikeus Peuramaalle, tarjouksia voi laittaa rohkeasti tulemaan. Saatan vaihtaa sen myös golfpalloihin, joita eilisen rundin ansiosta faijalleni olen velkaa noin 920€ edestä.

Tässä kuva setistä:

  

Jos mietitte että paljon se score nyt sitten loppuen lopuksi oli, niin ratkaistaa tämä mysteeri:


Tarjouksia voi laittaa osoitteeseen mrswingcpthook@gmail.com

-Jere

Ps. Jos luulit oikeasti, että mielessäni kävi edes kerran ajatus mailojen myymisestä, olit aivan helvetin väärässä . Tänään Iso Range. Siellä ne ongelmat korjataan. Kohti uusia menestyksiä, siihen vain pitää uskoa.