Pelaajaesittely: Didier Scott

Esittelyssä: Didier Scott

HCP:  16 hujakoilla

Kotiseura: Ruukkigolf (RuG)

Aloitusvuosi: 2002

Lempimaila: Juri

 



Didier, Didi, Daippi, Örri,  Maik, Mikkojuhani, Mikko, Opa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin kuin sanonta kuuluu. Esittelyssä olevan pelimiehen henkilöllisyys on nyt lempinimien muodossa heitetty ilmoille, mutta pysähdytäänpä vielä hetkeksi. Koska kyseessä on Majorkomitean kuumaakin kuumempi  ja odotettu pelaajaesittely, täytyy juttu ensin pohjustaa kunnolla. Ilman kunnollista pohjustusta homma menee helposti reisille, eikä sellaista touhua komitean veljet katso hyvällä. Joten tästä lähtee. Kaivakaa popparit, bisset ja nenäliinat. It is on.

Tutustuin golfiin ensimmäisen kerran 90-luvun lopulla ja tulin osallistuneeksi  EGS:n green card -kurssille. (Knoppitietona heitettäköön, että komitean ainoa lapsijäsen Riku McIlroy oli tuolloin todennäköisesti tokaluokalla kertaamassa kaksoiskonsonantteja ja tavutusta). Käsittämättömän paskoista lyönneistä ja vieläkin surkeammin menneestä kirjallisesta pilkunviilauskokeesta huolimatta onnistuin raapimaan itselleni  ”vihreän kortin”, joka on osoitus kokelaan riittävistä pelitaidoista päästäkseen pelaamaan. Tai ainakin pitäisi olla. Innostukseni golfia kohtaan ei kuitenkaan kantanut kovinkaan pitkälle, mikä johtui mitä suuremmassa määrin peliseuran puutteesta. Lyönnithän olivat siinä kuuluisassa tikissä. Faijan kanssa tuli toki muutamat kierrokset sudittua, mutta siinäpä se. Bägi sisältöineen sai elää omaa elämäänsä varastossa muutaman vuoden ajan.

Homma alkoi kuitenkin oleellisesti muuttua ja rullata oikeaan suuntaan, kun yläasteelta ja rippileiriltä tutuksi tullut huumorimies ja velikulta, muuan Didier Scott, ilmoitti hankkineensa golfkamat ja aloittaneensa kovan treenaamisen maailman huipulle. Suhteellisen nopeasti aloimme kyntää Peuramaan leppoisaa par 3 –kenttää, kotoisaa Kurkia  ja tietysti sipulin kestävyyttä mittaavaa Ruukkigolfia. Allekirjoittaneella on Didierin kanssa takana lukuisia kierroksia, joiden taso ja tuloskorttien loppulukemat ovat olleet sitä kaikille tuttua vuoristorataa. Kaikesta huolimatta hauskaa on aina ollut. Nevöfoget!

Didier on pelityyliltään suoraviivainen ja aggressiivinen voimagolfari. Näiden edellä mainittujen adjektiivien puolesta puhuu draivi, joka osuessaan lentää aina käsittämättömän pitkälle. Didierin motto onkin legendaarisen John Dalyn sutkautus ”go long or go home”. Väitteen puolesta puhuu myös Southern mastersin longest drive –titteli kesältä 2012. Syynä tähän lienee toissakesäinen kuntosalitreeni, jonka tuloksena miehen hauis kasvoi ympärysmitaltaan huhujen mukaan kuukaudessa yli viisi senttiä. Päättäväinen marssiminen tiiboksiin ja ripeä pallolle asettuminen on myös Didierin yksi usein nähdyistä tavaramerkeistä. Didier antaa pallolle tulikomentoja ilman sen suurempia hieromisia.  Kun Turun oma poika Kaj ”Choikkeli” Kiertonen  on pari kertaa ehtinyt niiata polvista ja yhtä monta kertaa pilkkiä mailaa pystysuunnassa, on Didier jo lingonnut oman limppunsa ansiokkaasti muikulle, puhdistanut mailansa turpeesta ja ottanut kulauksen janojuomaa. Daipilla ei siis nokka kauaa tuhise, kun lähdetään etenemään kohti lippua. Sama pätee myös griinityöskentelyyn, jossa parilla vilkaisulla mies selvittää pahatkin breikit ennen kuin toimittaa pallon päättäväisesti kohti reikää. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt parin vuoden takainen kierros Ruukissa, jossa ryhmäämme liittynyt senioripariskunta sai ilokseen ihastella nuoren kivenlahtelaisen silmiähivelevää puttityöskentelyä. Palloa laitettiin mukiin todella kovalla prosentilla puttien keskiarvopituuksien ollessa yli 4 metriä. 

Didier on myöskin ollut aina viimeisen päälle ammattilainen, kun puhutaan onnistuneen golfkierroksen taustatekijöistä. Kuten kiekkolegenda Juhani Tamminen on moneen otteeseen jo todennut:  ”95 % valmistautuminen vastaa 50 % suoritusta”. Sama fraasi pätee kevyellä aasinsillalla myös eväisiin: Paskat eväät, paska rundi. Didierin työskentelyä seuranneena ns. ”overbet –eväät” ovat tuottaneet hirmutuloksia ja vastaavasti Pickalan ABC:ltä hankitut kälyliiton einesvalmisteet ovat usein koituneet miehen kohtaloksi. Didier mainitsee masentavimmaksi kokemukseksi kierroksen pahamaineisessa Black flightissa Pike Cape openissa sykysyllä 2013. Tarina ei kerro, johtuiko hajoaminen vaatimattomista eväistä vai kenties kyseenalaisesta peliseurasta. Se jääköön arvoitukseksi.

Didier tunnetaan herrasmiehenä niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Kentällä nähdään viimeiseen asti hyvin käyttäytyvä pelimies, joka syöksyhukin tai duffatun lähestymisen lyötyään ei turhia kitise, vaan kuittaa tilanteen pilke silmäkulmassa toteamalla  ”mennään eteenpäin”.  Viime kesän ehtoopuolella järjestetty turnee Savon sydämessä osoitti Didierin olevan mitä mainioin kisaisäntä. Puitteet olivat kaikin puolin loistokunnossa aina majoituksesta luonnonkauniiseen järvimaisemaan asti. Tapahtumakoordinaattorin innovatiivinen lahjakkuus tuli kaikille selväksi viimeistään, kun lavalle asteli erikoisissa päähineissään viikonlopun yllätysesiintyjä, Kerimäen Daft Punk.

Tämän kauden tavoiteet ovat Didierille mallia ”keep it simple”. Mies aikoo pelata alle 100 sekä nakuttaa yhden holarin. Tämä kausi on Scottille kuitenkin hieman kimurantti, sillä ainakin pari ensimmäistä Majoria jää väliin. Mies harmitteleekin poisjääntiä kesän huikeista karkeloista, mutta syy poisjäämiselle on iloinen ja odotettu, kun perheen esikoinen syntyy kesällä. Majorkomitea onnittelee porukan ensimmäistä tulevaa isää ja samalla jäsenet ilomielin ilmoittautuvat lastenhoitoavuksi. Didier Scottin osallistuminen kauden 2014 majoreihin on siis epävarmaa, muttei täysin poissuljettua. Alkukausi menee vaipanvaihdon merkeissä, mutta kauden viimeisissä koitoksissa Didierin nimi saattaa hyvinkin komeilla osallistujalistalla muiden sankareiden tavoin. Vaikka tämän kauden pokaalit jäänevät muiden korjattaviksi, nostelee Didier kuitenkin tämän kesän ehdottomasti arvokkainta Poikaa.

- Jukka Armour

J