maanantai 9. kesäkuuta 2014

Nu ska vi spela golf


Sunnuntainen aamuherääminen ei johtunut siitä, että kieli olisi hitsaantunut kiinni kitalakeen suun ollessa kuivempi kuin iäkkään rouvan majava, tai siitä, että aivolohkojen välillä olisi ollut III maailmansota eli virolaisittain hoopis kohutav kaater, tai että eturauhanen olisi ilmoittanut, että kaikki ei tosiaankaan ole tikissä. Herätyksen syynä oli siirtyminen golfkentälle.

Suuntana Kymen Golf Kotkassa, paikka, jossa tullaan ensi kuussa pelaamaan Majorkomitean toinen Major –kilpailu, eli Southern Masters. Tarkoituksena oli käydä väijymässä uusia nuoria naispuolisia green card -kurssilaisia, keräämässä viime Southern Masters kilpailun aikana skutsiin ammutut pallot sekä piilottamassa ”varapalloja” tiettyjen ennakkoon tuttujen OUT –paalujen lähettyville. Paskapuheet sikseen. Vierailun tarkoituksena oli käydä tarkastamassa Kymen Golfin kentän kunto, varsinkin griinit, jotka ovat Kymen Golfille sitä mitä iso meisseli on Ron Jeremylle. Taivaan lahja tai kovan työn tulos. Se jääköön lukijan päätettäväksi.


Nimimerkki BGL valmistautuu suoritukseen


"Jopin" ilmiömäisestä backsvingistä voisi äkkiseltään päätellä lopputuloksen olevan timanttia

Virallisen, Majorkomitean mandaatilla myönnetyn tarkistuksen ei suorittanut Aulis Gerlander, vaan S.Gardio sekä kaksi Kotkan alueen tulevaisuuden menetettyä lupausta. Meteorologin suosituksesta mukaan purkki aurinkorasvaa ja blehat. Se oli virhe. Aurinkorasvan sijaan bägiin olisi pitänyt tankata hyttysmyrkkyä. Tästä opimme taas kantapäänkautta, että Suomen viralliseen ilmatieteenlaitokseen voi luottaa kuin Neuvostoliittoon.

Kenttä oli varsin hyvässä kunnossa ja tämä lupailee hyvää tulevalle Southern Mastersille. Griinit eivät kuitenkaan olleet siinä kunnossa, mitä olemme tottuneet näkemään ja tuntemaan. Liikkuminen alttarilla oli normaalia hitaampaa mikä teki pelaamisesta helpompaa. Griinien muodot ovat kuitenkin edelleen yhtä uhkeat kuin Brasilian Miss pepun tarakka. Toinen seikka mikä kiinnitti huomiota, oli todella pitkät raffit. Johtuneeko ruohon nopeasta kasvusta, laiskasta leikkuusta vai tarkoituksen mukaisuudesta. Jotain vinkkiä tähän kysymykseen antoivat kentällä paskoneet sadattuhannet hanhet. Kymen Golf on mitä ilmeisimmin siirtynyt ekologiseen kentänhuoltoon. Kentän layout oli hyvä kuten aina ennenkin. Selkeä miinus oli kuitenkin muutamilla väylillä käytettävät matot, joilta avaus piti suorittaa heikon tiiauspaikan kunnon takia. Allekirjoittanut veti muutaman avauksen tukevasti vihkoon, kun tukijalka ei pitänyt märällä matolla. Normaalisti tukijalan liikkuminen märällä matolla ei tuota ongelmia, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
 

 
 
Väylä numero seiskan teksti ei anna lohtua 

Kentän pelattavuutta on klubipelaajan näkökulmasta helpotettu muutamilla väylillä merkittävästi puiden poistamisella. Toisaalta muutamilla väylillä tiipaikkaa on siirretty kauemmaksi, jolloin nettohyöty pysyy kutakuinkin neutraalina. Näiden ja yllämainittujen seikkojen lisäksi suuria muutoksia ei Kymen Golfissa ole tapahtunut. Tapahtuneet muutokset ovat, kuten eräiden iäkkäiden julkisuuden henkilöiden vierailut Rolf Nordströmillä: välttämättömiä kosmeettisia toimenpiteitä, jotta vanhan kentän elinvoima ja mielenkiinto pysyy yllä.

 
Kolme kovaa: S.Gardiolle ilmainen lounas, kahvi ja leipä.      

 
S.Gardio
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti