Oma pelini alkaa hajoilemaan yleensä siinä kohtaa, kun alan miettimään. Miten kädet, miten jalat, minne backswing, missä pallo, muista saatto, älä purista... Joka kierroksella on vähintään yksi väylä, jolla eväät leviävät. Siihen riittää yksi huono lyönti ja sen jälkeen lähtee päänupissa semmoinen syy-seuraus pohdintashow, että seuraava lyönti on varmasti jotain muuta mitä sen pitäisi olla.
Parasta on totta kai se, kun koko peliryhmä alkaa neuvomaan ja miettimään, miten saataisiin kaverin lyönti taas pysymään väylällä. Voihan sitä yrittää kokeilla muuttaa hieman asentoa tai otetta, mutta faktahan on se, että kierroksen aikana ei pysty opetella mitään uutta tekniikkaa, vaan pitäisi rauhottaa peli semmoiseen muotoon, että vaikka lyöntipituus kärsii (hyvin vähän!), niin pallo on kuitenkin edes kohtuullisella tontilla. Harjoitellaan sitten rangella.
Keventämällä swingiään hieman saa kontrollia takaisin peliin, itseluottamus kasvaa, fiilis kohoaa ja (toivottavasti) saa pelin jälleen oikealle kaistalle. Tuskin se hajoileva peli ainakaan sillä paranee, että alkaa lataamaan kovempaa. Ja kevyt hajoilu kuuluu totta kai lajiin, tuskin kukaan tykkää epäonnistua. Kun luottamus lyöntiin on saatu rakennettua takaisin, voi alkaa taas paukuttelemaan isoja pommeja.
Näin siis teoriassa. Todellisuus: tänään v*tutti taas niin s**tanasti kentällä kun kaikki mahdolliset ongelmat nostivat rumaa päätään. Jokainen pallo minkä kannoin mukanani makaa tällä hetkellä Peuramaan metsissä ja lammissa. Ei vaan onnistunut mikään. On erittäin turhauttavaa, kun tietää, että pystyy lyömään hyvin, mutta jostain syystä ei vaan lähde. Varsinkin kun eilen rangella lyönti oli ihan kohtuullisessa tikissä.
Tämän päiväinen kierros alkoi (omaan tasoitukseeni nähden) mukavasti: bogi ekalle, hyvä avaus tokalle ja tupla pienen chippailuhässäkän jälkeen ja sitten kolmanteen boksiin. Hyvä fiilis, tänään tehdään tulosta. Ja mitä tapahtui. Lyön lähestulkoon ohi pallosta. Päädyn 60 astetta etuvasemmalle viereiseen metsään. Okei, no biggie, pallo takas väylälle ja peli jatkuu. Mutta... Tämä pieni moka jäi kummittelemaan päähäni ja mietin sitä edelleen kun lähestyin lippua ja chippasin ja puttasin ja puttasin ja puttasin... Loppukierroksen sitten ennen jokaista lyöntiä säädin ja käänsin ja mietin, että mites tätä mailaa nyt pideltiinkään.
Oli kuitenkin muutamia hyviä hetkiä, jolloin kaikki onnistui. Pallo päätyi kauniilla lentoradalla sinne minne pitikin ja lyönti tuntui hyvältä, helpolta. Lopetin miettimisen, kävelin pallolle ja annoin asioiden tapahtua. Keskityin, mutta en miettinyt. Tämä oli se suurin oivallus. Kun pallo on edessä, älä enää analysoi, vaan anna palaa.
Toivottavasti saitte jotain ajatuksia omaan peliinne.
-Pöröjahdin JK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti