sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Salo Golf

Tehtiin perjantaina päiväretki länsirannikolle Turkuun, kun Jyrki (JK) kävi naulaamassa pohjat lääkikseen pääsykokeissa. Torilla ja jokirannassa palloilun jälkeen oli aika suunnata Salo Golfiin. Netin ja kaverien puheiden perusteella odottamassa oli helppo kenttä ja tulostason oletettiin painuvan todella alas. Näin ei kuitenkaan syystä tai toisesta käynyt. Fiilis kentälle saapuessa navigaattorin temppuilun jälkeen oli varsin kaksijakoinen, keli oli mitä mainioin, mutta fengshui kentästä jätti parantamisen varaa. Ehkä pienoisena filistelijänä ja kermaperseenä vähän tuntui tulleensa toiseen maahan kuin missä oli kolouransa kasvanut.


Klubilla ei tuntunut olevan perjantaina klo 17 myyjää, eikä henkilökunnalla aivan täysin ollut tietoa missä vesipisteetkään sijaitsevat. Pettymyksen tuoma pään painuminen hartioihin saatiin kuitenkin nopeasti taltutettua parilla, todella hyvällä, Jutilaa lainaavalla lohkaisulla.

Sitten itse kierrokseen.. No sehän meni aika heikosti. En tiedä painoiko kropassa muutamat oluet Turun auringossa vai muuten vaan heikko fiilis Kallun Grillin makkaraperunoista. Ekalta tiiltä lähtiessä kentän kunto ja yleinen fiilis klubilla sai mieleen ajatuksen "tulee muuten pitkä kierros". Ajallisesti kierros kesti 4h15min, mutta lyöntejä kertyi normaalia nopeammalla tahdilla. Kentän kunto jätti toivomisen varaa, eniten ongelmia kohdattiin griineillä jotka ,ilman värikynää, olivat aivan jäätävän hitaat. Jyrki muodosti kierroksen aikana teorian, että griineillä olisi ollut jopa sotaharjoitus, teorian todenperäisyyden voi selvittää laskemalla Jyrkin opintopisteet korkeakoulussa. Noh vitsit sikseen. Pöröjahdin pojat tulevat palaamaan Salo Golfiin revanssin merkeissä aivan varmasti, kunhan kenttä täyttää vaatimukset (sisältäen Ison klubitalon, kunnon saunat, timanttiset griinit ja väylät Draivaajille). Tässä päivän kuva-ja videosatoa:





-Pöröjahdin pojat

3 kommenttia:

  1. Haha!! "keskellä väylää." Putosin.

    VastaaPoista
  2. hahahah, loistavaa! "se on keskellä väylää" :D

    VastaaPoista
  3. Löysin teijän blogin jotain ihmeen kautta ja kirjotatte tosi hauskasti ja mukaansatempaavasti. Ite alotin just pitää golfblogia ja musta tuntuu et kukaa ei sitä lue, ni oli kiva et löysin muitakin golfblogeja, joita voin lueskella, kuten teijän! Ja löyty lisää niitä harvoja vasureita!;)

    VastaaPoista